Amsterdamin kuulan karsinta ja finaaliennakko.

Kuten jo kaikki tietää, Arttu Kangas valitettavasti karsiutui. Artun sarja X, 18,66 ja 18,91 kertoo ehkä myös sen, että kovin paljon pidempiä työntöjä ei kropassa tänään ollut. Valitettavasti joudun analysoimaan karsintaa tuloslistojen perusteella, ehdin nähdä Artun kaksi viimeistä työntöä puhelimesta, ja ne näytti jotenkin vaisuilta. Viimeinen oli vähän parempi, mutta silti siitäkin puuttui se tekemisen meininki mitä esimerkiksi oli työnnöissä meillä Raaseporin tähtikisoissa, missä hän työnti ennätyksensä.

Miksi käy näin?

Koska en ole seurannut Artun harjoituksia, enkä tiedä onko jotain ongelmia tms. ollut, on kovin vaikeaa sanoa miksi tärkeässä paikassa käy nyt taas näin. Yksi yhteinen nimittäjä löydän, ja se on se, että usein Artun parhaat työnnöt on tullut pienissä kilpailuissa lähellä kotona. Tampereen U23EM poikkeuksena, paitsi että kilpailu oli kotikentällä. Eli yksi asia mitä voisi parantaa, olisi lähteä enemmän vielä ulkomaille työntämään, että oppisi toimimaan tilanteissa, missä ei pääse mukavasti kotiovelta melkein suoraan rinkiin. Tätä Arttu varmasti myös hakee, onhan hän tänäkin vuonna ollut kaksi kertaa kilpailemassa ulkomailla, mutta tulokset ovat jääneet 19,30:een ja 19,38:een.

Karsinta on tietysti hankala paikka työntää. Verryttely pitää tehdä reilu tunti ennen kilpailun alkua, jonka  jälkeen urheilijat kokoontuu ns. call roomiin, ja pääsevät stadionille sitten n. 35min ennen kilpailun alkua. Ja itse kilpailussa on ainoastaan kolme suoritusta. Omien kokemuksieni perusteella, jos kaikki on kunnossa, mikään noista ei tuota pienintäkään ongelmaa, mutta jos on jotain murheita, olkoon sitten pieni vamma, pieni epävire tai pieni tekniikkavika, niin ongelmilla on tapana tuplaantua arvokisamaailmassa. Eli arvokisoissa pärjää ainoastaan kunnossa olevat, ja ne, jotka pystyvät ongelmistaan huolimatta kaivamaan se ihan paras suoritus esiin hankalassa paikassa.

Usein saa lukea, että pitäisi harjoitella karsintatilannetta, tehdä työntötreeni missä työntöjen välit ovat pitkiä. Siihen voisin todeta, että B*ll Sh*t! Sellaisesta treenistä ei ole mitään hyötyä. Enemmän hyötyä on tehdä kaikki tekniikkaharjoitukset huolella, sillä rytmillä millä keho pysyy koko ajan vastaanottavaisena. Valmiustilaa voidaan harjoitella esim. siten, että verryttelyssä oppii aktivoimaan oikeat lihakset niin, että heti ensimmäisestä harjoitustyönnöstä lähtien olet valmis työntämään pitkälle. Jos osaat tämän, osaat toimia myös työntöjen välissä arvokisoissa niin, että kuula lähtee silloin kun vuorosi tulee.

Monta kertaa saa myös lukea siitä, että jos on aikainen aamukarsinta, sitäkin pitäisi harjoitella etukäteen, ja myös noustava aikaisemmin aamulla ylös tarpeeksi monta päivää ennen kilpailua, jotta olisit sitten kisassa valmis tähän. No tähänkin voisin todeta kuten ylhäällä, toki tähän täytyy varmasti jokainen löytää oman metodinsa. Mutta taas pitää muistaa se, että jokainen on tehtävä harjoitukset silloin, kun kroppa on valmis ottamaan sitä treeniä vastaan. Jos harjoittelet pari viikkoa väsyneenä aamuisin ennen arvokisoja, ja et ole tähän tottunut, väitän että tuhoat enemmän kun saavutat. Kilpailuaamuna pääsee kyllä tarpeeksi ajoissa ylös ja on vireessä, jos niin päättää etukäteen. Jo itse arvokisatilanne pitäisi nostaa vierystasoa ihan automaattisesti. Jos teillä on lapsia, tämä ilmiö voidaan verrata heihin. Kuinka monta kertaa joudutte arkiaamuisin repimään lapset sängystä, jotta ne ehtisi ajoissa kouluun? Ja jos lapsi tietää, että lauantaina mennään tekemään jotan todella kivaa, hän herää itsestään jo klo 6 ja tulee repimään vanhemmat ylös sängystä kysyen ”eikö jo lähdetä” 🙂

Miten loppukilpailussa käy?

Tähän on kovin vaikeaa ottaa kantaa, kun en nähnyt poikien työnnöt tänään juuri ollenkaan. Kaksi työntäjää työnsi karsintarajan heti ensimmäisellä, eli David Storl 20,84 ja Tobias Dahm 20,42 (PB). Storlia tuntien, voisin veikata, että hän on jonkinlaisen kuntohuipun myös näihin kisoihin tähdännyt, joten työntänee 21-21,50 huomenna, ja on vahva ennakkosuosikki. Dahmin oma ennätys karsinnassa kertoo ainakin jotain kilpailijan luonteesta, joten voi hyvin olla mitalikandidaatti. Puolan nuori Konrad Bukowiecki työnsi toisellaan 20,65 (ensimmäinen 19,80) ja lienee myös kunnossa. Muut työntäjät ovat minulle enemmän tai vähemmän ei tuttuja, joten en osaa heistä sanoa juuri mitään, eli miten he mahdollisesti työnää huomenna. Suurin osa joutui työntämään kolme työntöä, joten en usko olevani kovin väärässä jos sanon, että suurin osa heistä hyytyy huomenna.