Kuulantyöntö ei ole maailman tärkein asia, eikä varsinkaan nyt, kun koko maailma on täysin sekaisin koronaviruksen takia. Mutta toisaalta, elämä koostuu kaikista pienistä asioista joista nautimme, ja kuulantyöntö sattuu olemaan aika tärkeä pieni asia elämässäni, kuten urheilu ylipäänsä.Tässä pitkähkö tarina siitä, miten tilanne on vaikuttanut minun ja valmennettavan tekemisiin hallikauden jälkeen.

Vielä helmikuussa en ainakaan minä ajatellut koronavirusta ollenkaan. Se oli yksi otsikko muiden joukossa somea selatessa. Kävin itse Ruotsissa 1.3 hiihtämässä Vasaloppetia ja silloinkaan tilanne ei ollut ainakaan minulle lainkaan selvä. Muistaakseni järjestäjät olivat kieltäneet Italialaisia osallistumasta (saatan muistaa väärin) mutta muuten koronavirus ei noussut jengin kesken puheenaiheeksi muistaakseni kertaakaan. Jälkeenpäin voi kuitenkin miettiä kuinka viisas sekin matka oli…

Yhdestoista maaliskuuta olen itse alkanut tajuamaan tilanteen vakavuutta ja tiedustelin sinä päivänä ruotsinkieliseltä liitolta SFI:ltä mitä pitäisi ajatella ulkomaanleiristä jonka piti osaltani alkaa 30 huhtikuuta. Silloin vastaus oli vielä sellainen, että lähtisimme. Pari päivää myöhemmin leirit peruttiin, myös kotimaan leirit maaliskuussa, joten tilanne eskaloitui aika nopeasti. Tämä oli pieni takaisku itselleni rahallisesti mutta suurin takaisku oli tietysti valmennettavan kanssa väliin jäävät leirivuorokaudet, missä voisimme yhdessä tehdä hommia.

Suurin piirtein samoihin aikoihin työpaikallani päätettiin, että kaikki alkaa tekemään työtä etänä ja viimeistään silloin heräsin myös itse tilanten vakavuuteen ja siihen tosiasiaan, että kuulun riskiryhmään. Peruin valmennettavan ja minun yhteiset treenit Myllypurossa koska en halunnut mennä paikkaan, missä liikkuu paljon ihmisiä. Enkä halunnut, että valmennettavakaan menee ja vaarantaa omaa terveyttään. No ei mennyt kauan, niin menikin harjoituspaikatkin sitten kiinni.

Valmennettavan kotiseudulla reagoitiin vähän viiveellä, joten hän pääsi siellä vielä sisään työntämään ja punttisaliin. Olin helpottunut, koska alkuperäisestä treenisuunnitelmasta voitiin pitää vielä kiinni. Kunnes sitten tuli viesti, että nyt meni kaikki paikat kiinni… Onneksi eteläsuomessa on jo kuitenkin selkeästi plussan puolella päivisin, joten ulos voi mennä työntämään. Kylmässä työntäminen vie vähän tehoja pois, mutta toisaalta se voi tässä vaiheessa kautta olla ihan hyväkin, että voi keskittyä tekniikkaan. Mutta kuukausi ilman punttiharjoittelua olisi kova haaste. Annoin valmennettavalle ylimääräisen lepopäivän jotta mulle jäisi edes päivän verran aikaa miettiä koko homma uudestaan, ja aika pitkälle pääsinkin sen suunnitelman kanssa ennen kuin tuli seuraava viesti:

Olivat pohtineet tilannetta myös valmennettavan perheessä, ja tulleet siihen lopputulokseen, että isovanhempien autotalliin rakennetaan oma pieni punttisali 🙂 Pääliikkeet hän voi nyt sitten hyvin tehdä siellä, ja se onkin tässä tilanteessa pääasia. Pari päivää sitten tuli sitten seuraava harjoittelua helpottava viesti, kun hän on ilmeisesti saanut luvan käydä myös urheiluhallilla työntämässä.

Kauden tavoitteet

Tämä onkin mielenkiintoinen aihe. Emme ole keskustelleet kesästä ollenkaan vielä valmennettavan kanssa sen jälkeen, kun tämä koronavirustilanne iski päälle. Päällimmäisenä ovat olleet käytännön järjestelyt jotta voimme ylipäänsä harjoitella. Mutta nyt kun Olympialaiset siirrettiin, kuten myös monet nuorten arvokisat, kaikki heinäkuussa, niin on noussut epäilys siitä, että pääsemmekö kilpailemaan ollenkaan kesällä? Sellaista tietoa ei vielä ole mitä tapahtuu esim kotimaiselle kilpailukalenterille, mutta itse epäilen, että tuskin vielä kesäkuussa kisata, ainakaan ihan kesäkuun alussa. Yritän silti olla optimistinen, ja uskon, että loppukesästä kuitenkin päästään kilpailemaan. Toivottavasti sen verran aikaisin, että elokuun Kalevan Kisatkin saadaan sitten pidettyä. Saa nähdä.

Tilanne ei kuitenkaan vaikuta ainakaan vielä harjoituksen kokonaissuunnitteluun. Tarkoitus on koko ajan ollut olla huippuiskussa elokuussa, eli jopa vielä heinäkuussa on ollut tarkoitus tehdä kehittäviä harjoituksia ja vasta elokuussa ottaa kaiken irti koneesta. Tästä suunnitelmasta haluan pitää kiinni oikeastaan riippumatta kilpaillaanko kesällä vai ei. Uskon kuitenkin siihen, että tulosta pitää saada välillä ulosmitattua kropasta jotta kehitys olisi optimaalinen. Jos meille sanottaisiin nyt, että seuraava kilpailu on vasta hallikaudenna 2021, rakentaisin silti urheilijalle kuntohuippua kesälle ja tehtäisiin sitten vaikka muutama testiharjoitus minkä perusteella saisimme edes jonkinlaista vastausta siihen, miten harjoittelu on sujunut.

Tämä koronatilanne saattaa jopa olla ihan hyvä asia juuri meille, koska syksyisen Tallinnasa käydyn kuulan huippuseminaarin jälkeen heitin aika ison osan omasta ”pelikirjastani” roskiin, ja sovelsin siellä saamani oppia omaan harjoitteluun. No, säilyy siellä kuitenkin aika paljonkin vanhasta, mutta aika paljon selkeästi muuttuikin. Jos ei kilpailla kesällä, niin on sitten aikaa testata kaikenlaista rohkeamminkin 🙂 Vaikein asia tulee olemaan urheilijan henkinen vireystila jos on epävarmaa pääseekö kilpailemaan vai ei. Toivonkin liitolta jämäkkää toimintaa, että hyvissä ajoin tulisi päätös, että esim kesäkuun kisat perutaan kokonaan ja aloitetaan kausi heinäkuussa, vai mikä se päätös nyt sitten onkaan. Urheilijoille olisi tärkeää, että tietäisivät milloin voisivat aloittaa kilpailukauden.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.