Kunto tuntuu hyvältä, milloin kaikki menee pieleen?

Välillähän se on niin, että jos kaikki menee ”liian” hyvin, jotain huonoa aina tapahtuu. On erittäin vaikeata mitata kuntoa pitkän matkan hiihtoa varten. Vasaloppetin kaltaisessa kilpailussa niin moni asia vaikuttaa lopputulokseen, ja kaikki tekemäni treenit ovat kaukana täydestä matkasta, vaikka yrittääkin hiihtää mahdollisimman moni pitkä lenkki. Nyt kaikki tuntuu kuitenkin todella hyvältä.

Lumella olen tehdyn todella hyviä harjoituksia. Oikeastaan tämä hyvä vire alkoi jo rullasuksikaudella, vaikka en silloin vielä uskaltanut uskoa siihen, koska kilometrimäärät jäivät aika vähiin syksyn flunssien takia. Mutta kesän pyöräily vaikuttaa kyllä vieläkin ja kun oikeastaan kaikki harjoitukset lumella ovat menneet hyvin, voi kohta olla aika luottavaisin mielin. Olen tällä kaudella tehnyt eniten intervalliharjoituksia ikinä. Olen myös hiihtänyt eniten pitkiä lenkkejä ikinä (yli 3h) ja samalla vauhdit ovat kasvaneet sen verran, että samalla on tullut hiihdettyä pisimmät lenkit ikinä tänä talvena. Kokonaiskilometrimäärä on myös isoin tässä vaiheesa kautta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Tänä viikonloppuna tein pienen testilenkin, pituus vajaa 30km. Tuntui hyvältä kun jaksoi hiihtää tuollainen matka tasaisesti kiihdyttäen niin, että lopussa jaksoin tulla ”täysillä” ja oli vielä voimia jäljellä. Vauhdinjako vielä niin ja näin kun ei ole tarpeeksi matkoja alla, mutta kokemuksella uskaltaa sitten jossain vaiheessa ehkä jopa lähteä kovempaa.

Painonpudotus

Toinen tapa saada kunto nousemaan on ollut oikeastaan jokatalvinen yritys saada painoa pois. Kevyemmillään olen hiihtänyt Vasaloppetia 121kg painoisena, mutta panostukseni Veteraanien EM-kisoihin kuulassa 2017 teki sen, että painoni nousi takaisin ylös turhan paljon. Painoin elokuussa 2017 132,4kg ja tuon jälkeen on ollut jostain syystä erittäin vaikeaa saada painoa alas merkittävästi. Onhan se aika ilmiselvää, että 11,5kg lisäpainolla hiihtovauhti ei ole kovin hyvä, eikä suksetkaan toimi. Nyt olen syksystä lähtien kuitenkin löytänyt menetelmän millä olen saanut painon putoamaan hyvää vauhtia. Vaikuttaa myös menetelmältä joka jaksan ylläpitää pidempään kuin kuukauden kerrallaan. Joulukuun alussa painoin vielä 128,6kg painan tällä hetkellä 122kg. Jos kaikki menee suunnitelman mukaan, voi olla että käyn ensimmäistä kertaa sitten 2001 talvella alle 120kg 🙂

Luokittelukilpailu Västerbyssä

Tasan kahden viikon päästä hiihdän ensimmäisen kilpailun. Hiihdän 42km meidän omissa kisoissa, jotka ovat myös viralliset luokittelukilpailut Vasaloppetia ajatellen. On aikamoinen etu saada hiihtää kotiladuilla, missä olen hiihtänyt aikaisemmin kymmeniä kertoja. Tiedän tasan tarkkaan missä voin kiihdyttää, ja missä pitää vähän himmata jotta jaksaa seuraava osuus hyvin. Muutama harjoitus tässä on vielä edessä ennen tuota kilpailua, mutta oikeasti kaikki tärkeät harjoitukset ovat jo tehtyjä, ja nyt ylläpidetään vaan tuntumaa ja vältetään sairastumista! Saattaa olla haasteellista kun kaksi perheen lapsista sairastaa/on sairastanut kuumetautia. Vitamiineja menee tällä hetkellä paljon ennaltaehkäisevästi 🙂