Kalevan Kisat käydään tänä vuonna Lappeenrannassa tulevana viikonloppuna. Siellä olen itse työntänyt Kalevan Kisoissa vuonna 1997 kun taas 2007 jäi väliin uran loppumisen takia. Lisäksi olen kilpaillut siellä lukuisissa eliittikisoissa sekä kerran Euroopan cupissa.

Kalevan Kisoihin 1997 tulin tuoreena nuorten U23 Euroopan mestarina. Viikkoa aikaisemmin olin Turussa voittanut ensimmäisen arvokisamitalin ennätystuloksella 19,48 ja julkisesti spekuloitiin jopa sillä, pääsenkö Ateenan MM-kisoihin (tulosraja 19,50) Itse en voinut edes uneksia siitä ja kaikki henkiset ja fyysiset paukut jäivät Turkuun. En muista enää tulosta Lappeenrannasta, mutta taisin jäädä metrin verran ennätyksestä kun mikään ei kisassa toiminut. Seuraavan kerran Kalevan Kisat oli Lappeenrannassa 2007 ja sinne olin asettanut kovat tavoitteet, koska talvi 2007 oli mennyt todella hyvin. Keväällä tuli kuitenkin uraa päättävä tieto, kun hoitava lääkäri ilmoitti, että IBD-suoleni piti leikata kokonaan pois.

Lappeenrannassa on käyty todella kovatasoisetkin kuulakisat suomalaisittain. En tiedä oliko kovin ikinä, mutta 2001 työnsin Lappeenrannan eliittikisoissa 20,40 mutta se riitti ainoastaan neljänteen sijaan suomalaisten kesken. Eurooppa cupin kilpailu taas oli aika pannukakku kylmän kelin takia, sekä sen takia, että kisassa oli kaikille ainoastaan neljä työntöä.

Valmentajana Lappeenrannassa

Tällä kertaa en ole enää viivalla, mutta kaksi valmennettavaa kilpailee lauantaina naisten kuulan karsinnassa. Sara Oraheimo on tuloksella 13,15 osallistujista 12 paras ja Jessica Meriheinä tuloksella 14,56 seitsemäs. Kun loppukilpailuun pääsee kymmenen parasta, tai kaikki, jotka työntävät karsintarajan (13,70) niin realistinen tavoite lienee saada loppukilpailuun yksi kilpailija. Mutta aika tiukkaa tulee olemaan joten pienellä venymisellä Sarallakin on hyvät mahdollisuuden yllättää.

Urheilijoiden taustat ja tuleminen näihin kisoihin ovat kovin erilaiset. Kun Jessica on saanut harjoitella ja kilpailla suunnitellusti terveenä koko vuoden, Saralla on ollut niin paljon ongelmia, että tänä kesänä on alla ainoastaan kaksi kilpailua. Siinä mielessä Saran tänä kesänä työnnetty PB on yllätys, ja kertoo hänen potentiaalista todella paljon. Mihin lentäisikään, jos saisi olla kokonaisen kauden terveenä?

Jessica on ollut hyvässä kunnossa koko harjoitusvuoden. Suurin ongelman on ollut ringissä ja tekniikassa. Entisenä kiekonheittäjänä siirto kuularinkiin on ollut haastava, vaikka hän onkin työntänyt kuulaa aikaisemminkin. Tekniikan osuessa kohdalleen kuula lentää todella pitkälle, mutta tuleeko tämä pitkä työntö jo tänä kesänä, vai vasta tulevaisuudessa? Taso nousee koko ajan, ja viimeaikaiset tuntemukset ovat olleet positiivisia, joten kunhan urheilija osaa tehdä rauhallisia ja hallittuja suorituksia, niin PB sieltä kyllä viikonloppuna tulee. Suomalaisittain katsotaan sitten mihin se riittää 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.