Tämä on vastaukseni Helsingin Sanomien 12.7.2015 julkaisemaan artikkeliin ”Arttu Kangas kritisoi yleisurheilijoiden harjoittelua: ”Vedetään mukavuusalueella, ei laiteta kaikkea peliin””. Artikkelin on kirjoittanut toimittaja Tuomas Hämäläinen.
En osaa sanoa kuinka paljon sisällöstä on suoria lainauksia Artun ja Matin sanomisista, tai kuinka paljon toimittaja on itse tulkinnut vastauksia, mutta kommentoin artikkelia nyt sen perusteella mitä siinä lukee.
Asiavirheet
Täytyy ihmetellä kaikkia asiavirheitä mitä artikkelissa on, varsinkin kun tietää, että Matilla kuitenkin on monen vuoden kokemus aiheesta. Jos lähdetään alusta, niin Robert Häggblomin ura ei loppunut polvivaivoihin. Niistä hän kärsi nuorena, mutta pääsi niistä yli. Robertin ura katkesi lopulta sitkeään selkävaivaan, mikä vaivasi häntä monta vuotta. Mika Vasaran ura taas loppui kyynärpäävammaan. Kyynärpää leikattiin muistini mukaan kaksi kertaa, mutta koskaan sitä ei saatu sellaiseen kuntoon, että paluu olisi ollut mahdollinen. Mika kyllä yritti tosissaan paluuta. Tallinnassa hän oli tietojeni mukaan harjoitellut kovien urheilijoiden kanssa sellaisissa olosuhteissa mitä ei Suomessa ole, paitsi ehkä Kuortaneella korkeintaan.
Myöhemmin Yrjölä sanoo ”Järjestäähän Urheiluliitto kursseja, vaikkei minua olekaan kutsuttu sinne luennoitsijaksi”. Tämä on varsin kummallinen lausunto, kun Suomen Urheiluliitto järjestää valmentajakoulutuksia säännöllisin välein, ja lajivalmentajan tehtävä oli ainakin minun aikanani vetää siellä luentoja m.m. tekniikasta. Näin Matti itse myös teki silloin kun itse kävin yhden kursseista, ja käsitykseni mukaan hän on näin tehnyt aikaisemminkin lajivalmentajauransa aikana. Miksi hänet kutsuttaisiin luennoimaan nyt, kun on uusia lajivalmentajia vetämässä näitä luentoja?
Kolmas asia mikä pistää silmään ehkä eniten, on Matin kommentti Tiisanojan kärystä. Artikkelissa lukee Matin sanoneen näin: ””Testattiinko Ville? Minkä kisan yhteydessä? Minulla jäi se kuva, että oli vain se tapaus autossa”, Yrjölä sanoo ja lähtee kävelemään pois päin.”
Anteeksi mitä? Miten voi siihen aikaan vastuussa ollut lajivalmentaja sanoa näin? Eikö hän muka tiedä, että Tiisanoja kärysi, ja myös tunnusti käyttäneensä kiellettyjä aineita lehdistötilaisuudessa? En lähde spekuloimaan sitä, minkälaisen kuvan tällainen lausunto antaa, sen voi jokainen tehdä itse.
Mukavuusalueellako?
Artun kommentit voi kenties laittaa kokemattomuuden piikkiin. Paistaa läpi se, että hän ei vielä edes tiedä, mitä tarkoittaa ammattimainen harjoittelu, ja mitä sen kokonaiskuvaan kuuluu. Arttu sanoo artikkelissa m.m. näin: ””Sillä harjoittelulla, mitä suurin osa maajoukkueleireillä tekee, ei voi työntää minun mielestäni ikinä pitkälle. Vedetään mukavuusalueella, mutta sillä ei kehity. Pitää mennä reilusti yli siitä. Joka viikko monta treeniä yli mukavuusalueen, se on tosi kovaa ja raskasta. Ei moni tee sitä varmasti mielellään”, Kangas huokaisee.”
Siinä Arttu on oikeassa, että mukavuusalueella harjoittelu ei kehitä, mutta sitten on eri asia, mikä on mukavuusalueella tekeminen ja mikä ei. Omasta puolestani voin sanoa, että lajivalmentajana vedin leirejä jotka olivat jopa kovempia kuin mitä edeltäjäni Matti Yrjölä teetätti, joten siinä mielessä luulisi, että ne kelpaisivat myös Artulle. Jostain syystä hän, kuten moni muukin, ei jaksanut/viitsinyt vetää kaikkia harjoituksia läpi…
Halusin itse osin testata urheilijoita leiriolosuhteissa teettämällä kovan viikonlopun, jotta näkisin kuka jaksaa vetää läpi, ja kuka hyytyy. Tarkoitus ei ole siis se, että samalla tavalla kuin leirillä harjoitellan, pitäisi harjoitella koko ajan. Mukavuusalueen ulkopuolelle mennään sillä tavalla, että lisätään harjoittelumäärää viikottain pikkuhiljaa. Se ei ole järkevää mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, että vetää yksittäisen harjoituksen hullun lailla läpi, koska se johtaa monesti siihen, ettei pysty pariin päivään harjoittelemaan tehokkaasti lainkaan.
Harjoittelu pitää olla suunniteltu niin, että jaksaa/pystyy päivittäin tekemään laadukkaita harjoituksia. Täytyy löytää se rytmi, millä pystyy koko ajan olemaan korkealla tasolla. Silloin on myös perusteltua, että jättää jotkut harjoitukset maajoukkueleirillä väliin, tai tekee kevyemmin, jos se muuten sotkee omaa rytmiä. Mutta yhtään leiriä minäkään en vetänyt, missä tahti olisi ollut liian kova esim Artun tasoiselle työntäjälle. Silti todella harva oli siinä kunnossa, että jaksoi vetää harjoitukset läpi.
Eli osin Arttu puhuu totta, mutta samalla hänen on myös itse katsottava peiliin. Todella paljon perustyötä on vielä tekemättä, ja jos hän ei sitä tee, tulee raja vastaan jossain vaiheessa. Huolestuttavia merkkejä on ollut jo tämän kesän aikana ilmassa.
Yhteistyöllä eteenpäin!
Lopuksi haluan sanoa, että toivon että Arttu, Matti ja kaikki muutkin lajin kanssa tekemisissä olevat miettisivät miten me saamme tämän lajin taas uudelleen nousuun. Nouseeko se mollaamalla toisiamme, vai kenties yhdessä tekemällä? Tietotaitoa pitäisi viedä seuroihin, jotta siellä olisi edes perusosaamista opettaa perustekniikkaa nuorille urheilijoille. Jatkakaamme työntekoa lajin parissa jakamalla kokemuksiamme, ei kritisoimalla toisten tekemisiä!