Olen ensikertalaisena selvinnyt MM-kisojen karsinnasta ensimmäisellä työnnöllä, ja loppukilpailussa työntänyt ennätykseni ja sijoittunut seitsemänneksi. En voi sanoa että olisin koskaan ollut hermostunut ennen yhtäkään kilpailua. Perhosia on kyllä ollut vatsassa, jos ei ollut, kilpailu meni yleensä huonosti. Perhoset eivät kohdallani tarkoittaneet hermostuneisuutta, vaan lähinnä intoa, kova halu päästä kilpailemaan, näyttämään mitä osaa.
Olin toki todella tarkka siitä, että kaikki piti kilpailussa, ja siihen valmistautuessa, olla tasan tarkkaan niin kuin olin suunnitellut. Halusin olla omassa rauhassa, jotta pääsisin oikeaan ”moodiin”. Parhaat kilpailut olivat ne, mihin piti mennä jo päivää ennen, johonkin hotelliin yöpymään. Silloin sain oikean kilpailufiiliksen päälle. Halusin myös olla yksin ennen kilpailua, löytää omaa rauhaa.
Yksilöurheilijana tällainen toimii mainiosti, koska kilpailussa olet aina yksin. Vaikka vastustajia tietysti on samassa kilpailussa, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä ollenkaan kilpailun aikana jos ei halua. Nyt kuulauran jälkeen olen muutama kausi pelannut sarjatasolla salibandya. Siellä ottaa päähän suunnattomasti jos kaikki eivät ole mukana ”yhtä vakavasti” kuin minä. Ottaa päähän jos sovittuja juttuja ei noudateta jne. En ole hyvä joukkuepelaaja.
Golfhan on myös yksilölaji, mutta kun olet 4 – 5 tuntia kentällä 3 muun kanssa, et voi koko ajan olla eristäytynyt omien ajatuksiesi kanssa. Jos pelaat kaveriesi kanssa, ongelmia ei ole, mutta kilpailuissa pääsee sitten taas useasti pelaamaan täysin tuntemattomien kanssa, ja jos silloin ei synkkaa, voi pelikin kärsiä siitä, valitettavasti.
Tämän viikon kaksi ”esikisaa” ja varsinainen pääkilpailu.
Tällä viikolla on siis viisi kierrosta golffia, joista kaksi ensimmäistä piti olla ”harjoituskilpailuja” ja sitten perjantai, lauantai ja sunnuntai Raseborg open.
Tässä tuloskorttini keskiviikon kierroksesta. Pelasimme Nordcenterin Freamilla, ja alku oli ihan ok. Kolmannella väylällä alkoi vesisade, ja jossain kohtaa se oli niin kova, että toivoin vaan pääseväni pois sieltä mahdollisimman nopeasti. Eli tällä kierroksella ”pää ei kestänyt” sadetta. En jaksanut taistella, ja kun alkoi mennä huonosti, ja olin läpimärkä sadetakista ja sateenvarjosta huolimatta, en enää yksinkertaisesti yrittänyt ja keskittynyt tarpeeksi…
Torstaina oli vuorossa Paavo Nurmi Games golf Harjattulassa, ja yhteislähdöllä lähdettiin liikkeelle jo klo 9 aamulla. Aloitimme väylältä 16, missä tein ihan hyvän bogeyn. Ainoastaan yksi chippi meni pitkäksi, greenin yli toiselle puolelle, mutta toinen chippi jo ihan lipun viereen ja upotus. Par kolmosella avaus bunkkeriin, mistä huono lyönti, mutta chippi ja putti pelasti taas. Sen päälle kaksi paria jonka jälkeen todella ihmeellinen tripla. Kaksi todella surkeaa chippiä, molemmat joko soketteja tai lapa auki, en edes itse ole varma. Sitten takaisin parin kantaan, jonka jälkeen kierros jatkoi ihan mukavasti aina väylälle 9. Olen kaksi kertaa aikaisemmin pelannut tätä kenttää, ja sanoinkin seurueelle, että tällä väylällä olen aina lyönnyt pallon slaissilla outtiin…arvakaa miten avasin…Yritin päästä tämän yli aika nopeasti, mutta jotain huonoa tarttui kuitenkin mukaan. Ihmeellinen epävarmuus ennen jokaista lyöntiä, ja tulokset näkee kortilta väyliltä 10 ja 11. Loput väylistä sitten ihan kohtuullisesti. Triplat olivat varapallolla pelattuja, eli periaatteessa ok, vaikka avaus menikin huonosti.
Sitten Raseborg Open ja ensimmäinen osakilpailu Ruukki golfissa. Oli suhteellisen kiirreellinen työpäivä joten tulin myöhemmin paikalle mitä olin ajatellut. Ehdin kuitenkin rangelle lyömään, vaikka en ihan ehtinyt keskittyä niin kuin olisin halunnut. No, eilinen kierros oli kuitenkin ollut ihan hyvin, lukuun ottamatta nuo kolme katastrofiväylää, joten hyvällä fiiliksellä lähdin kävelemään kohti avausreikää. Yhteislähdöllä taas, ja avausväylä oli nro 5.
Päätin, että riippumatta miten lyönnit lähtee, keskityn ainoastaan siihen, että seuraava lyönti on aina tilanteen nähden paras mahdollinen. Avaus par kolmosella karmea kainalolyönti ja metsän reunaan. Löysin pallon ja sain chipattua greenille, jossa kaksi puttia. Seuraava väylä oli kapeahko par 5, ensin alamäkeen, dog leg vasemmalle ja takaisin ylös. Avaus aivan nappiin. Toisella lyönnillä mietin yritänkö hyökätä spoonilla greenille asti. Matkaa oli n 200m joten olisi jopa ollut tehtävissä, mutta päätin varmistella rautamailalla. Kolmannella sitten greenille…paitsi että toppasin ja menin yli ja bunkkeriin. Sieltä kuitenkin hyvä lyönti ja ihan tehtävissä ollut parputti edessä. Ehdin ennen puttia ajatella, että tällaiset paikat ON taisteltava reikään, koska muuten ne voivat sitten loppupeleissä kostautua. Puttasin tietysti hiukan ohi, ja tuli bogey korttiin.
Tässä nyt tulee sitten tuo mainitsemani peliseura ja sen vaikutus mukaan peliin. Jos pelikaverit sattuvat lukemaan tätä blogia, en halua moittia ketään teistä henkilökohtaisesti. Kaikki pelasimme parhaamme mukaan, ja henki oli ryhmässä hyvä. Ongelmana muodostui vaan koko ryhmän hitaus. Huomasin sen jo heti kahdella ensimmäisillä väylillä. Kaikkien valmisteluajat omiin lyönteihin olivat todella pitkät, eikä ketään valmistellut omaa lyöntiä sillä aikaa kun toinen löi, vaan seisoivat odottamassa. Ajattelinkin itsekseni, että tästä tulee vielä pitkä päivä. Ja kun peli eteni hitaasti, minut piti koko ajan lyödä ylimääräisiä harjoitusswingejä, jotta fiilis lyöntiin olisi ollut oikea. Jo neljän pelatun väylän jälkeen takana ollut ryhmä tuli meitä kiinni. Syy tähän oli tässä kohtaa kuitenkin allekirjoittaneen, koska jouduin pelaamaan niin monella varapallolla koko ajan, mikä vei aikaa. Mutta kun olisi ollut aikaa edetä nopeammin seuraaville väylille ja avata nopeasti, kesti suoritukset muilla taas todella kauan. Seitsemän väylän jälkeen yksi pelaaja takana olevassa ryhmässä hermostui meidän hitauteet ja huusi kaikenlaista meille. Lisäksi kilpailun tuomari tuli oikeutetusti huomauttamaan meitä hitaudesta, jonka jälkeen meidän porukkaan saatiin taas vähän vauhtia.
Itseäni ärsytti jo todella paljon oma huono pelaaminen (katso väylät 8, 9, 10 ja 11) ja kun meille tuli vielä huutoa, alkoi jo kiehumaan. Kyllähän minä tiesin, että olimme hitaita, mutta en voinut sille mitään. Kun sitten piti saada vähän rakoa takana tulevaan ryhmään, yritin aina lyödä nopeasti oma lyönti pois. Ajatukset olivat kuitenkin koko ajan jossain muualla. Onneksi ei takana ollut ryhmä toista kertaa meille mitään sanonut, koska olisin varmaan vastannut jotain todella sopimatonta…
Tuloskorttia kun katsoo, voi siis todeta, että hyvin ei siis todellakaan mennyt. Kaikki ulkoiset tekijät häiritsi, eikä pää ns. kestänyt. Sen sijaan, että olisin miettinyt omaa peliä, kyttäilin koko ajan mitä pelikaverit teki, tai jätti tekemättä. Kiroilin itsekseni jos joku mielestäni hidasteli, vaikka ne eivät varmasti edes sitä tehneet, koska olin jo niin pahalla tuulella. Kaikki ärsytti! Olisinhan minä voinut yrittää hoputtaa omaa ryhmää, mutta olen yleensä tällaisessa tilanteessa hiljaa. Ja onneksi olin, koska olin yhdessä vaiheessa niin ärsyyntynyt kaikkeen, että olisi todennäköisesti tullut jotain todella sopimatonta.
Loppua kohden en sitten jaksannut pelata ollenkaan järkevästi. Esimerkiksi väylällä yksi yritin ylipitkää avausta, tuli karmea slaissi ja pallo hukassa… Kakkosväylä on muutenkin vaikea, joten siinä ei tullut mokailtua kuin yhden chipin kanssa. Sitten kahdella viimeisellä päätin vielä yrittä, ja sainkin kentän toiseksi vaikeammalla väylällä lopetettua kierroksen pariin. Otetaan se mukaan huomiselle kierrokselle EkeGolfiin. Ja huomenna pää ei muuten petä!
