Pronssinen mitali tuli otettua veteraanien MM-kisoista, eli sijoitus meni täsmälleen niin kuin ennakkotilastot antoivat odottaa. Olisin kuitenkin halunnut vähän enemmän ja olen hieman pettytyn itseeni, kun en saanut kaivettua esiin se viimeinen raivo mitä yleensä saan tehtyä.
Valmistautuminen
Viimeiset päivät ennen kilpailua meni harjoituksellisesti kuten suunnittelinkin, mutta muita häiritseviä tekijöitä alkoi ilmaantua jo sunnuntaina, kun auto hajosi ja jätti tielle. Joten sen sijaan että olisin tullut mökiltä kotiin ajoissa sunnuntaina, ja saanut nousta töihin maanantaina levänneenä, saavuin vasta myöhään yöllä kotiin ja töiden lisäksi oli suunniteltava kaikki uusiksi kun auto seisoi pajalla.
Suunnitelma oli mennä Tampereelle tiistaina omalla autolla, mutta nyt piti sumplia monta asiaa ja mennä sitten junalla. Valmistava punttitreeni mun piti tehdä keskellä päivää ennen lähtöä Tampereelle, mutta aikataulumuutoksien takia teinkin sen klo 7 aamulla ennen töiden aloittamista.
Kilpailu
Perillä Tampereella kaikki sujui sitten hyvin ja tunsin itseni levänneenä kilpailupäivän aamuna. Kilpailu piti alkaa 12:05 joten suunnitelman mukaisesti aloitin verryttelyn 10:50. Kello 11:20 oli sitten kokoontumisen vuoro Call Room -nimisessä kokoontumispaikassa, mistä kisajärjestäjä sitten vie kaikki kilpailijat suorityspaikoille. Mutta järjestäjän ison mokan takia meille ilmoitettiinkin, että koska toimitsijoita ei ole tarpeeksi, joudumme odottamaan, että joku toimitsijaryhmä vapautuu muista lajeista, ennen kuin voimme mennä kentälle. Yhteensä istuimme sitten odottamassa 40 minuuttia ennen kuin pääsimme kentälle.
Toinen miinus järjestäjille tulee siitä, että kuulakilpailut ei työnnettykään Ratinan stadionilla, vaan viereisessä puistossa. Tämä oli iso pettymys, koska kilpailu stadionilla olisi luonut todella paljon paremman fiiliksen kuin työntää yksin puistossa missä ei ollut esim telttoja aurinkosujaksi kilpailijoille, eikä katsomoitakaan yleisölle.
Viivästyksen takia järjestäjä yritti sitten kiriä aikataulua kiinni, joten verryttelytyönnöt jouduimme tekemään kovalla kiireellä kisapaikalla. Pitkän odottelun jälkeen verryttelytyöntöjen määrä ei ollut minulle riittävä joten piti uhrata kilpailun kaksi ensimmäistä kierrosta vielä siihen, että työnsin hiljaisemmalla vauhdilla ja vasta kolmannesta eteenpäin uskalsi panostaa 100%. Odottelu oli myös tehnyt sen, että kropan hyvä olo oli hävinnyt kokonaan, ja tilalle oli kolotuksia siellätäällä vanhoissa ongelmakohdissa, ja tämä tuntemus ei oikeastaan hävinnyt koko kisan aikana ollenkaan. Vanha sääntö siis pätee myös näihin kisoihin, että jos ei ole täydessä iskussa niin pienet ongelman kertautuu arvokisoissa.
Sain työnnettyö 15,05 viidennellä kierroksella, ja koko ajan oli sellainen tuntuma, että lisää voisi kyllä tulla. Viimeisellä työnnöllä yritin sitten latautua kuten monta kertaa aikaisemminkin, mutta tällä kertaa se ei vaan onnistunut. Hopea meni tuloksella 15,46 joten vaikka olisin saanut tehtyä ihan nappityöntöäkin, epäilen, että en olisin pystynyt ihan noin pitkälle työntämään, joten hopea meni kyllä oikealle miehelle.
Yhteenveto
Kun katson taaksepäin niin oma kehitys tavallaan loppui huhtikuun lopussa, kun työntötreenissä kramppasi pohje. En tiedä oliko siellä pieni repeämä mutta kramppi oli ainakin kova ja pohje kipeä monta päivää sen jälkeen. Työnsin vielä toukokuun puolessavälissä yhden harjoituksen ja totesin, että paikat kestää mutta ensimmäisen kisan jälkeen tuntemukset pohkeessa palasi ja treenien sijaan piti vaan levätä jotta pystyisi kilpailemaan seuraavan kerran. Viimeiset kovat työntötreenit jäi siis tekemättä, mikä kyllä myös näkyi kilpailusuorituksissa. En ikinä löytänyt sitä varmuutta millä olisin voinut sitten saada irti se ihan paras tulos mitä kropassa olisi ollut.
Mutta, en luovota ihan vielä 🙂 Elokuun 20 päivä ratkotaan SFI-liiton mestaruuskilpailut Ahvenanmaalla, joten toivon, että ennen sitä saisin tehtyä pari työntötreeniä ja itse kisassa sitten työnnettyä kauden paras tulos!