Kauden, ja ehkä samalla tämän toisen urani päätapahtuma on takana, ja edessä on jokavuotinen velvoite, mutta samalla suuri etuoikeus, SFIn eli ruotsinkielisten seurojen liiton mestaruuskilpailut Porvoossa. Tässä kirjoituksessa hieman historiaa aikaisemmista kisoista, SFIn merkityksestä minulle sekä tunnelmat ennen viimeistä kisaa.
Ensimmäiset SFIn mestaruuskisat työnsin vuonna 1993, nämäkin sattumalta Porvoossa. Olin silloin 17-vuotias ja tulos oli 15,65. Päällimmäinen tavoite olisi lopettaa SFI-ura 41 vuotiaana työntämällä paremmin kuin silloin 🙂 Lauantaina 12.8 on edessä mestaruuskisa nro 23. Alla listattuna kaikki kisat ja tulokset vuosien varrelta (Parit kisat puuttui Tilastopajan sivuilta, ja omat muistiinpanot jossain vanhan tietokoneen kovalevyllä).
1993 Porvoo 1 15,65
1994 Vöyri 1 16,57
1995 1
1996 Vaasa 1 17,80
1997 Helsinki 1 18,29
1998 1
1999 Kirkkonummi 1 18,44
2000 Pedersöre 1 18,91
2001 Maarianhamina 1 20,19
2002 Porvoo 1 19,72
2003 Hanko 1 19,60
2004 Närpiö 1 19,11
2005 Karjaa 1 19,54
2006 Kokkola 1 20,21
2009 Loviisa 1 16,86
2010 Uusikarlepyy 2 17,07
2011 Kristiinankaupunki 3 17,46
2012 Maarianhamina 2 16,22
2013 Helsinki 2 17,01
2014 Pedersöre 1 16,55
2015 Kruunupyy 2 16,81
2016 Espoo 2 16,39
SFI:ltä tärkeää tukea vaikeina aikoina
Olen monessa asiassa kiitollinen SFI:tä siitä, että pääsin niin pitkälle urallani. Nousin nuorena suhteellisen nopeasti ikäluokkani Euroopan ja Maailman huipulle. Kun varsinainen urani nuorten maajoukkueessa alkoi 1993 olin jo 1994 U20 MM-kisoissa kuudes (missä muuan Adam Nelson voitti) ja 1997 voitin U23 Euroopan mestaruuden. Tällaisenkin nuoruusuran jälkeen askel aikuisurheilijaksi ei ollut helppoa. Kun kärsin lisäksi pienistä vammoista (1998) eikä kehitys tuloksissa tapahtunut, olisi moni varmasti luovuttanut. Ei ollut kaukana että olisin itsekin luovuttanut. Vuoden 2000 kauden jälkeen olin todella pettynyt kauden tuloksiin. Siihen mennessä en ollut koskaan kärsinyt motivaation puutteesta, mutta sinä syksynä oli todella vaikeaa päästä kiinni harjoitteluun. Syksyn ensimmäisessä SFIn leirillä Kuortaneella silloinen toiminnanjohtaja tuli puhumaan kanssani, kyseli suoraan, että mihin olen kadottanut sen metrin minkä mun tuloksiin pitäisi jo tässä vaiheessa uraa laittaa. Kysymys oli tyly, mutta kuitenkin kannustava, ja kysymyksestä jatkunut keskustelu teki sen, että motivaatio tuli takaisin. Minulla on vieläkin tallella se ruutuvihkon paperi, missä otsikkona on ”the lost meter”. Siitä lähti urani viimeinen ja ratkaiseva nousu.
Lisäksi olen saanut SFI:ltä paljon muuta tukea. Olen esimerkiksi saanut kolme – neljä leiriä per kausi Kuortaneella. Ulkomaillekin oli mahdollista lähteä SFIn kanssa, kun sitä kautta järjestyi sekä lihashuolto että oman valmentajan saaminen mukaan leireille. Ilmapiiri leireillä urheilijoiden kesken oli jotain ainutlaatuista, kuten myös suhteet leirivalmentajiin. Tämä kokonaisuus oli todella ratkaiseva osaltani, että pystyin tekemään urani niin hyvin kuin se sitten meni. Tästä kiitollisena olen sitten aina priorisoinut SFIn mestaruuskilpailut todella korkealle. Olen aina osallistunut niihin, riippumatta ajankohdasta. Joskus olen työntänyt kisassa ainoastaan treenimielessä kuten tuloksistakin monesti on näkynyt, mutta tärkeää on ollut olla paikalla. Lisäksi tunnelma SFIn kisoissa on ainutlaatuinen, se on se tapahtuma minkä ei halua jättää väliin.
Tunnelmat ennen viimeistä kisaa
Tänä vuonna loppuu kuitenkin nyt yksi asia. En kilpaile enää tämän vuoden jälkeen näissä kisoissa. Mutta paikalla tulen hyvin todennäköisesti olemaan joka vuosi tästä eteenpäinkin henkilökohtaisena valmentajana, SFIn lajivalmentajana tai sitten ihan pelkästään katsojana. Hieman haikeana alan ymmärtää, että tämä on oikeasti sitten tässä. Koko kevään aikana olen hieman taistellut motivaation kanssa kuulantyöntöä kohtaan, enemmän mielessä on pyörinyt tulevat haasteet, mutta nyt kun on kesä, ja kilpailukausi on kesken, ja tuloskuntokin kohtuullinen, niin tuntuuhan se haikealta jättää nämä hommat. Tiedän kuitenkin, että uudet tulevat haasteet ovat tällä hetkellä lähempänä sydäntä mitä tulee omaan urheilemiseen. Intohimo valmentaa ja olla muuten mukana yleisurheilussa ei ole muuttunut miksikään, vaikka olen siinäkin haasteellisessa tilanteessa kolmen lapsen isänä ja uuden työpaikan haasteissa.
Lauantaista toivon hyvää säätä, ja kohtuullista tulosta. Ja toivottavasti yleisökin löytää tiensä Porvooseen! Kilpailun avajaiset Lauantaina klo 15:40 ja miesten kuula alkaa klo 16:00!