Muistan kun ensimmäisen kerran menin harjoitusleirille etelään, Portugaliin silloinkin. Vuosi oli 1994 ja merkonomiopiskelut loppusuoralla. Kun hain lupaa koulusta, että saisin olla kaksi viikkoa etelässä harjoittelemassa, sain kuulla kommentteja, että ”lähdette kuitenkin sinne vaan ottamaan aurinkoa ja ryyppäämään”.
No, otetaanko täällä etelässä sitten vaan aurinkoa ja viinaa? Ei, vastaisi valtaosa täällä kävijöistä. Löytyy tietenkin sellaisiakin tapauksia, mutta heistä ei useimmiten kuulla/nähdä sitten tuloslistoilla kovinkaan korkealla jos ollenkaan. Miksi sitten lähdemme ulkomaille, etelän lämpöön, harjoittelemaan? Siihen on olemassa montaa syytä, listaan tähän alle minulle tärkeimmät syyt:
- Etelänleiri huhti-toukokuussa aikaistaa kesän tuloa, ja pääsee hyviin ja lämpimiin keleihin tekemään kevään tärkeimmät harjoitukset.
- Leiriolosuhteissa unohtuu kotimaan murheet ja velvoitteet. Kun saa 2 – 5 viikko vaan harjoitella, levätä ja syödä jonkun muun tekemää ruokaa, mieli rauhoittuu kummasti.
- Yksilöurheilijana harjoittelin pienellä paikkakunnalla aina yksin. Leiriolosuhteet tarkoittaa harjoittelukavereita ja keskustelukumppaneita.
- Lämmössä kotimaassa hankitut pienet kolotukset ja jäykkyydet häviää. Lisäksi palautumien kesäolosuhteissa on nopeampaa kuin talven pimeydessä. Tämä yhdistettynä kakkoskohtaan mainuttuun tekee sen, että ainakin minulle tuloskunto teki valtavan nousun.
Tällä kertaa viihdymme lämmössä 11 päivää. Tämä on vielä aika lyhyt aika ja vaikutus on aika pieni. Usein tehdään myös tällaisella lyhyellä leirillä se virhe, että harjoitellaan liian paljon. Lämmössä kun tehot vielä nousee itsestään helposti, niin lopputulos on, että Suomeen kun palataan, onkin tullut takapakkia. Mielellään näkisin, että urheilijat viihtyisivät vähintään kolme viikkoa. Silloin ehtii harjoitella hyvin, mutta myös levätä, ja antaa lämmön/auringon tehdä tehtävänsä.
Nyt veteraaniurheilijana toivon myös, että kolotukset ja kiputilat heltisivät hieman, mutta taitaa olla auringolta liian paljon vaadittu se 🙂