One more year and 136 days

*KUVA: Hannes Heikura

Veteraanien, tai nykyään aikuisurheilijoiden, EM-kisat yleisurheilussa käydään Tanskan Århusissa 27.7. – 6.8.2017. Tämä voisi olla ihan hyvä päätepysäkki tälle mun ”toiselle uralle”. Saisin toivottavasti siis päättää tämän uran silloin kun itse päätän, ja tietenkin voittoon! Tasosta M40-sarjassa minulla ei ole mitään tietoa. Tämän talven EM-kisoihin ilmoittautuneista paras on työntänyt tämän kauden aikana 18,26, joten helpolla voitto ei kyllä tule. Mutta toivotaan että muut taantuvat, minä en 🙂

Idea tähän lähti liikkeelle parin ex-urheilijakaverin kanssa, katsotaan kuinka moni loppujen lopuksi Suomesta lähtee Tanskaan reilun vuoden päästä. Itse ajattelin panostaa kisoihin kunnolla ehkä viisi kuukautta. Eli karkea ohjelma olisi, että tästä päivästä eteenpäin jatkan kestävyysprojektiani normaalisti. Kunhan flunssa menee ohi, ja kelit antavat myöten, maantiepyörä tulee esiin, ja alan polkea peruskuntoa. Kesällä ajetaan sitten IBD-cyclingin mukana muutama pyöräilytapahtuma. Kuulaa on kai myös työnnettävä tänä kesänä ehkä jonkun verran enemmän kuin aikaisemmin, että saisi jonkunlaisen tuntuman jo tänä kesänä tekemiseen. Syksyllä jatkuu Vasaloppet-harjoittelu ja viimeistään silloin on otettava voimaharjoittelu säännöllisesti mukaan ohjelmaan myös. Talvella hiihdän yhden luokittelukilpailun ja Vasaloppetin, ja siihen mennessä on saatava myös voimaharjoittelu sille tasolle, että olisi valmius jatkaa kunnon voimaharjoittelulla tämän jälkeen.

Vasaloppetin jälkeen alkaisi sitten viiden kuukauden kuulantyöntörupeama. Eli tekisin maalis – toukokuussa perusjuttuja, kesäkuussa koitetaan kaivaa tehoja esiin ja heinäkuussa sitten kisa tai kaksi, Kalevan Kisat ja huipentumana EM-kisat Århusissa.

#OneMoreYearAnd136