#RoadToTampere2022

Mihin olet tullut?

Tämä sivusto on ollut olemassa jo vuodesta 1999, ja uskallan jopa väittää, että jos en ole ensimmäinen, niin ihan ensimmäisten joukussa urheilijoista, joka piti blogia. Vuosina 1999 – 2007 olin ammattiurheilija Suomen maajoukkueessa, ja silloin sivun sisältö oli päiväkirjamaista kirjoittelua harjoittelusta ja kisoista.

Uran jälkeen sivuston sisältö on muuttunut monta kertaa. Viime aikoina olen enimmäkseen kirjoittanut omista harrastuksistani, mm hiihdosta, salibandysta ja pyöräilystä. Nyt yritän taas saada vähän sisältöä tuotettua tänne kirjoittamalla omasta matkastani veteraanien MM-kisoihin Tamperreella 2022, sekä valmennettavani urasta. Hiihto ja Vasaloppet tulee kuitenkin olemaan iso osa tätä blogia myös tulevaisuudessa.

Viimeisimmät kirjoitukset