Vasaloppet seitsemännestä lähtöruudusta

Luokittelukilpailun läpikäynti, spekulointia tavoiteasettelusta, sääspekulointia ja vähän tietoa siitä, miten voitte seurata kilpailuani sunnuntaina. Sellaista siis tässä blogikirjoituksessa.

Västerby Långloppet

Minulla on ollut epäonnea luokitteluhiihtojen kanssa. Joko itse kisa on peruttu tai sitten olen itse sairastunut. Tänä vuonna kaikki palikat loksahtivat paikoilleen. Sää oli loistava, muutama pakkasaste yöllä ennen kilpailua ja päivällä aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta. Ja mieskin hiihti hyvin. Meinas käydä perinteisesti niin, että liian kova alku olisi tuhonnut koko hiihdon. Ei tuntunut siltä, että olisin lähtenyt liian kovaa, ja tajusin aika nopeasti antaa muut mennä ja hiihdin omaa tahtia. Silti keuhkot alkoi oireilla (astma) mikä on yleensä merkki liian kovasta vauhdista. Onneksi tarkistin kelloa ja huomasin, että alkuvauhti oli aivan liian kova. Hiljensin reilusti vauhtia, ja annoin muut mennä. Ajattelin, että kaikki nyt intoilee liikaa, ja luotin siihen, että samat selät jotka nyt karkaavat, tulevat vastaan vielä myöhemmin. Ja näinhän siinä kävikin. Lopussa paransin sijoitustani aika paljonkin.

Tavoitteet

Olen saanut olla terve koko talven. En edes tarkalleen muista enää, milloin olisi viimeiksi ollut flunssaa. Sen verran tiedän, että uudessa työpaikassani en ole vielä kertaakaan ollut sairaslomalla joten ainakin olen ollut lokakuun puolestavälistä terve. Harjoituksetkin ovat menneet hyvin, ja viimeistään luokittelukisa osoitti sen, että kuntoni todellakin on hyvä. Tuntuu hyvältä lähteä seitsemännestä rivistä liikkeelle kun olen jo kolme vuotta lähtenyt riviltä yhdeksän.

Ennätykseni Vasaloppetissa on 9:30:46, hiihdetty 2017. SItä haluan parantaa riippumatta säästä ja kelistä. Katsomalla sääkarttoja, tämän vuoden kisa tulee olemaan raskas. Lumisadetta on luvattu koko päiväksi, joten voi sanoa, että tulee ihan normaali Vasaloppet-keli 🙂 Vähän on vielä epävarmaa milloin lumisade alkaa. Toivottavasti ei kovin aikaisin yöllä, koska se tarkoittaisi, että ladut olisivat täynnä uutta lunta. Omaa ennätystä lähden silti parantamaan, ja unelmatavoite olisi päästä alle 9 tuntia. Sää ja suksien toimivuus sitten lopullisesti ratkaisee miten käy.

Miten voitte seurata minua kilpailun aikana?

Vasaloppetin verkkosivulla voitte seurata yksittäisiä hiihtäjiä. Hakukentään vaan suku- ja etunimi niin löytyy. Numeronkin mukaan voi hakea, ja numeroni tänä vuonna on 10187. Appiakin voi ladata App Storesta tai Goole Play:sta. Appin nimi on Vasaloppet winter.

Huomenna perjantaina lähdetään illalla laivalla Turusta kohti Tukholmaa, ja Vasaloppetin lähtö on sunnuntaina klo 9 suomen aikaa.